Rientolan TULE-hankkeen vapaaehtoisryhmä, jossa pääset pohtimaan omaa elämäntarinaasi eri menetelmin mukavassa porukassa.
Elämäntarina-pirtti on tarinankerronnan yhteisöllinen tila, joka kokoontuu kaksi kertaa kuukaudessa. Jokaisella kokoontumiskerralla on oma elämäntarinaan liittyvä teema. Teemojen työstämiseen käytetään keskusteluja, sanataidetta, tarinallisuutta, luovaa kirjoittamista ja kuvaa ja tekstiä sisältäviä harjoituksia. Toiminta muodostuu tarinapirtin etenemisen aikana myös ryhmästä nousevien tarpeiden mukaan.
Osallistujalla ei tarvitse olla kirjoittamiseen tai muuhun ilmaisuun liittyvää harrastuneisuutta. Halu havainnoida maailmaa ja omia tunteita riittää pohjaksi. Ryhmässä jokainen jakaa muille vain sen verran kuin kokee turvalliseksi ja luontevaksi. Edetään yksilöllisesti, omien voimavarojen ja tarpeiden mukaan.
Opettaja: Noora-Maija Tokee
Paikkatilanne:
Osallistujamaksimi 20, kurssilla on tilaa.